Tänään oli tosi mukava päivä, söin just Idan rippijuhlasta jäänyttä kanasalaattia, jota Anu toi meille. Ihan kiitokseksi siitä, että me pidettiin hänen autonsa juhlan aikana meidän pihalla. Hauskoja juttuja on tapahtunut pitkin viikkoa, tossa torstaina Vladimir oli töissä viimeisen päivän ennen lomalle lähtöään, ihmetteli tosi kovin, kun olin vasta puoli viiden aikaan kaupungissa. Ilmeisesti hän oli odottanut näkevänsä minut aikaisemmin päivän aikana, mutta hyvä näinkin! Kivoja päiviä on ollu ihan kivasti!